![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
etusivu KuvitusgalleriaGalleria on kokoelma valikoituja töitä erilaisista asiakkuuksista. Referenssikuvat vaihtelevat teknologian visualisoinnista aina kirjan kansien kuvittamiseen ja informaatiografiikkaan. Ylimpänä sivulla on tuoreimpia töitä, mutta muutoin työ eivät ole aikajärjestyksessä. Kirjan kannet yksityiselle julkaisijalleMonet mielenkiintoiset toimeksiannot tulevat yksityisiltä julkaisijoilta ja erilaisilta yhdistyksiltä. Tässä työssä yhdistyi nopea aikataulu ja varsin vaativa tavoite. Tilaaja painotti, että kannen tulisi aidosti kertoa jotain kirjan sisällöstä ja tunnelmasta. Vaatimus joka kovin harvan kirjan kohdalla toteutuu. Kirjan kannella haluttiin viestiä tunnelmaa aikakaudesta ja antaa mielikuva sodan uhasta. Mielestäni tässä onnistuttiin varsin hyvin, ja myös asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.
Tekniikan visualisointia FastpapilleFastpap Oy suunnittelee ja valmistaa mm. paperikoneiden telojen ja viirojen puhdistuslaitteita. Laitteet sijaitsevat koneiden uumenissa ja ovat siksi vaikeita kuvattavia. Alla olevat kuvat on tuotettu heikkolaatuisten valokuvien ja 3D-kaaviokuvien avulla piirtäen. Näin on saatu kuvasta turhat elementit pois ja esille on nostettu kaikkein olennaisin asia.
Joulukortti Sun Lines Oy -laivayhtiölleSun Linesin joulukortti on tyypillinen esimerkki markkinointiviestinnällisestä joulukortista. Yrityksen joulutervehdys on persoonallinen ja muistuttaa asiakkaita yrityksen toimialasta.
Vuosikertomuksen kannet KumeralleKansioiden kuvittamisesta alkanut yhteistyö Kumeran kanssa sai jatkoa vuosikertomuksen kansina ja kuvat keräsivätkin hyvää palautetta. Raskasteollisuuden firmoille rakennettavat kuvamaailmat ovat aina haastavia, koska perinteisemmät kuvatyylit on jo kokeiltu. Kumeran kohdalla luistelijat hyvin fantasiapainotteisessa maailmassa ovat osoittautuneet toimiviksi ja palaute asiakkailta on ollut kiitettävää.
Tekniikan visualisointi; prosessikaaviot, havainnekuvat ja informaatiografiikkaInsinöörimaailma tarvitsee myös mielikuvamarkkinointia. Kuvituksen pitää kantaa viestiä mukanaan - luoda positiivinen mielikuva ja kertoa faktat selkeästi. Tässä muutamia esimerkkejä viime vuosilta.
Prosessikaavioita kahdesta linjasta useisiin erilaisiin käyttötarkoituksiin.
CAD-rautalankapiirrosten pohjalta tuotettuja kuvituskuvia mainostarkoituksiin. Kohteena polttoainesäiliöitä. Asiakas: U-Cont.
Havainnekuvia tilanteista joita ei voi valokuvata, vaan tilanteet on piirrettävä. Kohteena paperikoneen tuottaman paperin paksuuden mittaus. Asiakas: JMK Instruments Oy.
Kuvamateriaalia hyödynnettiin erittäin laajasti esitteissä ja messuosastoissa.
Kansikuvat; esitteen kuvitus, kirjan kuvitus, tarjouskansion kannet ym.Kansikuvat kertovat tarinaa ja viestivät sisällöstä. Kirjojen kannet, tarjouskansiot, ilmoituskuvat, esitteet, tuotekatalogit. Kaikki ovat viestintävälineitä joilla voidaan rakentaa imagoa ja vahvistaa viestiä. Asiakkaina mm. Emma-uistin, YIT, Kumera, Finnpipe, U-Cont, DFDS, Mainostoimisto HardWorkingHouse.
Messuosaston seinätauluja Peugeot-autojen lanseeraus-osastolleMessuosaston seinätauluja Peugeot-autojen lanseeraus-osastolle. Seitsemän kuvan kokonaisuudesta osaston suunnitellut toimisto tuotti suuria seinätauluja. Asiakas: Dream Factory -mainostoimisto / Peugeot
Haluttu piirrostyyli oli asiakkaan tarkkaan briiffaama ja tyyliä haettiinkin useiden eri versioiden kautta.
Kuvankäsittely : kuvakollaasit ja kuvamanipulaatiotUseita kuvia yhdistämällä saadaan aikaan erilaisia kuvakollaaseja ja kuvia joita ei voisi valokuvata. Esimerkiksi auton mittausjärjestelmästä kertova kuva on koostettu useasta eri valokuvasta. Näin on saatu esille auton alle jäävät mittapisteet ja kiinnitykset. Asiakkaina mm. Autorobot Finland Oy ja YIT Industria.
Parhaita taustakuviaKesällä 2008 kaksi taustakuvaa oli ylitse muiden. Onkimies ja Perhonen kukassa -kuvat saivat selkeästi enemmän latauksia kuin muut kuvat.
Onkimiehen voi ladata itselleen resoluutioissa 1600*1200, 1680*1050, 1280*1024, 1280*800, 1024*768 ja 800*600.
Perhosen kukassa voi ladata itselleen resoluutioissa 1600*1200, 1680*1050, 1280*1024, 1280*800 1024*768 ja 800*600. Eniten latauksia ja kiitoksia keränneet talvikuvat ovat olleet Tonttu joella ja Revontulet.
Lataa Tonttu joella -taustakuva itsellesi. Valitse sopiva resoluutio: 1024*768, 1280*1024, 1280*800, 1680*1050, 1600*1200, 800*600.
Lataa Revontulet-taustakuva itsellesi. Valitse sopiva resoluutio: 1024*768, 1280*1024, 1280*800, 1680*1050, 1600*1200, 800*600. Kaikki joulu-aiheiset taustakuvat Kuinka metalliputkista tehtiin taidettaFinnpipe ja Antero Asiakainen olivat Studio T. Tolvanen Oy:n tärkeimpiä asiakkaita Kuopion vuosien aikana ja tänä aikana tehtiin valtava määrä erittäin korkealuokkaista ja rohkeata kuvamateriaalia. Muun muassa tämän kuvamateriaalin avulla Finnpipe asemoitiin yhdeksi Euroopan edistyksellisimmistä alan tehtaista. Harvoin markkinointimateriaaliksi tehdyt kuvat ovat asiakkaiden mielestä niin komeita, että yrityksen brändimerkistä huolimatta asiakkaat kyselevät, että saisiko tauluja viedä myös oman yrityksen seiniä koristamaan.
Finnpipen metalliputkille tehtiin studiossa melkoisia temppuja ja putkien ympärille rakennettiin näyttäviä lavastuksia. 90-luvulla Finnpipen putket vietiin myös kuvankäsittelyn avulla yhä rohkeampiin maisemiin ja lopulta putkia rakennettiin myös 3D-mallinnusohjelmilla. Voikin sanoa, että Finnpipen putkista alkoi monella tapaa se kuvittajan ura mille allekirjoittanut 90-luvun lopulla lähti. Sittemmin kuvankäsittelyn ja 3D:n parissa on tehty töitä monille muillekin brändeille. Finnpipen kuvat kestävät arviointia vaikka ikää on monilla kuvilla jo melkein 20 vuotta.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||