![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
etusivu Kuvan muokkaus ja kuvan käsittely, käytännön esimerkkejä
Ihmiskasvojen käsittely on erittäin vaativaa kuvankäsittelyäIhmisten kasvojen käsittely ja muokkaus on erittäin vaativa osa-alue kuvankäsittelyssä. Kuka tahansa pystyy käsittelemään ja muokkaamaan kasvoja, mutta vaatii kovaa työtä ja harjoittelua että pystyy muokkaamaan kasvoja ilman että kuvassa olevan ihmisen ulkonäkö muuttuu liikaa. Ihmisestä on helppo tehdä jonkun toisen näköinen, mutta kasvojen käsittely ja tunnistettavuuden säilyttäminen on haastavaa.
Kasvojen käsittely ei tosin ole yksiselitteistä. Esimerkiksi tämä Doven mainos herätteli aikanaan varsin aiheellisesti ajatuksia siitä kuinka soveliasta on kaunistella kasvoja. Meikkausta on toki aina tehty, mutta osaava kuvankäsittelijä tekee ihmiskasvoille merkittäviäkin muutoksia. Edellisen kaltaista käsittelyä kohtaa harvoin muualla kuin meikkimainoksissa, mutta seuraavassa videossa esitettyä "kevyempää parantelua" näemme päivittäin lehdissä. Nykyisin myös potrettikuvien jälkikäsittelyssä tehdään paljon tämänkaltaista käsittelyä. Millainen käsittely ja parantelu on sallittua?Ihmiskasvoihin kohdistuva muokkaus on usein herkkä aihe. "Digitaalinen meikkaus" on kuitenkin hyvä käsite kuvaamaan sitä työtä mitä monille kuville on erittäin tarpeellista tehdä. Esimerkiksi ulkokuvat rakennuksista, työkoneista tai erilaisista tilaisuuksista vaativat usein nimenomaan "meikkausta" jotta näistä kuvista saadaan riittävän edustavia markkinointimateriaaleihin. Seuraavassa esimerkissä tehdään digitaalista retussia ja meikkausta naiselle, mutta vastaavaa työtä tehdään usein paljon tavanomaisemmille kohteille. Tällaisen käsittelyn myös useimmat ihmiset sallivat, koska esimerkiksi tässä videolla ei tehdä mitään merkittäviä muutoksia naisen kasvojen rakenteeseen. Kuvankäsittelyohjelmat ja apuvälineetKuvankäsittelyohjelmien kuningas on kiistatta Adobe Photoshop. Moni ammattilainen on tottunut Photoshoppiin ja käyttää ohjelmaa vaikka ei hyödyntäisi sen tarjoamista ominaisuuksista kuin pientä osaa. Photoshop onkin kasvanut vuosien saatossa todella monipuoliseksi ohjelmaksi jota enää harva ammattilainen hallitsee kokonaan. Harrastajakäyttöön onkin nykyisin tarjolla Photoshop Elements joka sisältää suurimman osan Photoshopin tärkeistä ominaisuuksista. Täysin ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia voi ladata esimerkiksi Ilmaisohjelmat.fi -sivustolta. Omien digikuvien hallintaan ja korjailuun oma suositukseni on Googlen Picasa jonka yhden napin korjaustoiminto on varsin laadukas. Picasalla saa myös web-galleriat luotua napin painalluksella ja tämä on ominaisuus jota ammattilainenkin arvostaa. Ammattimaisempaan kuvamassojen hallintaan on olemassa sitten palvelinpohjaisia järjestelmiä, mutta yhden miehen/naisen toimistoon soveltuu esimerkiksi ACDSee Photo Manager. Hyviä kirjoja ja lähteitä kuvankäsittelyn opetteluunKuvankäsittelyn alkuun pääsee vallan mainiosti verkosta löytyviä videotutoriaaleja katselemalla ja harjoittelemalla itsenäisesti. Jos kuitenkin haluaa kirjallista opastusta niin peruskirjallisuutta löytyy paljon. Jos käytössä on Photoshop tai Photoshop Elements, niin kumpaankin löytyy peruskirjallisuutta joilla pääsee hyvin alkuun. Edistyneempää osaamista kaipaaville voi suositella "Vaativa kuvankäsittely" -kirjaa, mutta sekin on vain peruskirja vaativaan työskentelyyn. Paras oppi tulee kovasta harjoittelusta ja todellisista työkohteista. Kuvankäsittely on myös paljon enemmän kuin pelkkää korjailua ja paikkailua. Ammattimainen kuvankäsittely on varsin lähellä kuvittajan ja digitaalisen maalarin työtä. Täten näitäkin taitoja kannattaa osata. Verkosta löytyy erityisesti blogeja ja tutoriaalisivustoja joiden avulla pääsee hyvin vauhtiin. Englanti täytyy tietysti sujua jotta tutoriaaleista saa parhaat palat irti. Esimerkiksi tämä PhotoshopStar-blogi esittelee uusia tutoriaaleja säännöllisesti. Aiheeseen liittyvää sivustolla |
||||||||||||||||||||||||||||||||||